Legendaarisia maalivahteja: osa kaksi

Edward ”Eddie” Giacomin (s. 1939) edusti New York Rangersia ja Detroit Red Wingsiä. Ensin mainitussa joukkueessa hän pelasi kymmenen kautta ja toisessa kolme. NHL:n lisäksi hän teki uraa mm. AHL:ssa Providence Redsissä. Giacomin pääsi NHL:n playoffeihin yhdellätoista kaudella. Stanley Cupia hän ei voittanut, mutta Vezina Trophyn vuonna 1971 yhdessä Gilles Villemuren kanssa. Giacomin pelasi NHL:ssa 54 nollapeliä ja häntä pidetään yhtenä suurimmista Rangers-legendoista. Hänet valittiin Hockey Hall of Fameen vuonna 1087 ja New York Rangers jäädytti hänen pelinumeronsa 1989. Giacomin pelasi lukuisissa tähdistöotteluissa. Hugh Delano on kirjoittanut hänestä kirjan Eddie, A Goalie's Story.

Gerald Michael "Gerry" Cheevers (s. 1940) on kotoisin Ontariosta, Kanadasta. Hän pelasi yhden kauden Leafsissa ja kymmenen Boston Bruinsissa vuosina 1961-1980. Lisäksi hän pelasi muissa liigoissa kuten AHL:ssa ja WHA:ssa. Cheevers voitti Stanley Cupin vuosina 1970 ja 1972. Vezinaa hän ei koskaan voittanut, mutta oli kerran ehdolla. Vuonna 1971 hän kirjoitti kirjan Goaltender. Cheevers pelasi 1974 Team Canadan joukkueessa Summit-74 series -sarjassa Neuvostoliittoa vastaan ja 1976 hän oli varamaalivahtina Kanada-Cupissa. Hän oli rohkeasti ulos tuleva pelaaja, aggressiivinen torjuja joka meni usein polvilleen tai jopa kyljelleen torjuessaan. Lopetettuaan uransa vuonna 1980 hän siirtyi heti Bruinsin päävalmentajaksi. Tässä työssä Cheevers jatkoi vuoteen 1985 saakka, jolloin hänet valittiin Hockey Hall of Fameen. Cheevers muistetaan ikonisesta kasvosuojastaan jota koristavat arvet. Hän maalasi maskiinsa arven joka kerta kun kiekko osui hänen kasvoihinsa.

Gilles Villemure (s. 1940) pelasi New York Rangersissa kahdeksan kautta ja Chicago Blackhawksissa kaksi kautta. Lisäksi Villemure vartioi maalinsuuta muun muassa Vancouver Canucksissa, joka vielä silloin kuului WHL-liigaan. Siellä hän voitti vuoden tulokkaan palkinnon. Hän ylsi playoffeihin peräti neljällätoista NHL-kaudella ja voitti Vezinan Eddie Giacominin kanssa vuonna 1971.

Anthony "Tony" James Esposito (s. 1943) pelasi Canadiensin kakkosmaalivahtina kaudella 1968–1969 ja oli mukana voittamassa Stanley Cupia, mutta ei päässyt pelaamaan yhdessäkään playoff-ottelussa. Montrealin jälkeen hän pelasi peräti viisitoista kautta Chicago Blackhawksissa mutta ei voittanut siellä mestaruutta. Vezinan hän sai kolmesti.

Rogatien "Rogie" Vachon (s. 1945) on kotoisin Quebeckistä ja on NHL-urallaan edustanut neljää seuraa: Montreal Canadiensia, Los Angeles Kingsiä, Detroit Red Wingsiä ja Boston Bruinsia. Vuonna 1967 Vachon pelasi Canadiensissa Gump Worsleyn varamaalivahtina. Hän pelasi runkosarjassa yksitoista peliä, mutta alkoi loistaa kunnolla playoffeissa. Pudotuspeleissä hän pelasi valtaosan peleistä ja johti joukkueensa finaaliin Leafsia vastaan, jonka he kuitenkin hävisivät. Vachon voitti Stanley Cupin Canadiensissa kolme kertaa, vuosina 1968, 1969 ja 1971. Vuonna 1968 hän voitti uransa ainoan Vezina Trophyn, yhdessä Worsleyn kanssa. Uransa parhaat vuodet hän pelasi Kingsissä 1971–78. Vuonna 1976 Vachon valittiin edustamaan maataan Kanada Cupissa. Hän pelasi kaikki ottelut, joista voitti kuusi ja hävisi vain yhden. Rogien maalikeskiarvo Cupissa oli huikea 1.39 ja Kanada voitti turnauksen. Myöhemmin hän pelasi kaksi kautta Detroitissa ja kaksi Bostonissa, jossa hän lopetti uransa vuonna 1982. Vachonin hurjat refleksit ja nopea hanskakäsi tekivät hänestä yhden aikansa parhaimmista maalivahdeista. Kerrotaan ettei Rogie päästänyt kertaakaan uransa aikana rankkaria sisään.

Bernie Parent (s.1945) pelasi vuosina 1965-79 seuroinaan Boston Bruins, Philadelphia Flyers ja Toronto Maple Leafs. Parent aloitti NHL-uransa Bostonissa kaudella 1965-66. Parin kauden jälkeen hän siirtyi Flyersiin mutta pelasi välillä kaksi kautta Torontossa. Parent on yksi suurimpia Flyers-ikoneita. Vuosina 1974 ja 1975 hän voitti sekä Stanley Cupin, Vezinan että Conn Smythe Trophyn. Parent piti pitkään hallussaan ennätystä suurimmasta voittojen määrästä kauden aikana.

Hänen ennätyksensä oli 47 voitettua ottelua. Ennätyksen rikkoi Martin Brodeur vasta kaudella 2006-2007 48 voitetulla pelillä. Parent on neljäs jääkiekkoilija joka on päässyt Time Magazinen kanteen. The Hockey News on rankannut hänet sadan parhaan pelaajan joukkoon ja Flyers on jäädyttänyt hänen pelinumeronsa. Parent valittiin Hockey Hall of Fameen vuonna 1984. Uransa jälkeen hän toimi joitakin vuosia Flyersin maalivahtivalmentajana, ollen Pelle Lindberghin ja Ron Hextallin mentorina.

Parent on kirjoittanut urastaan kirjan nimeltä Journey Through Risk and Fear. Parent oli viimeisiä NHL:n pystyssä pelaavia maalivahteja ennen kuin perhostyyli syrjäytti tämän pelitavan.

Kenneth Wayne ”Ken” Dryden (s. 1947) on Ontariosta kotoisin oleva perhostyylin keksijä. Hän pelasi urallaan yhdeksän kautta Montreal Canadiensissa. Alunperin hänet varattiin Bruinsiin. Hän debytoi NHL:ssä kesken kauden 1970–1971 ja voitti Calder Trolphyn, kauden parhaan tulokkaan palkinnon. Dryden voitti Stanley Cupin kuudesti ja Vezina Trophyn viidesti 1970-luvun aikana. Montreal Canadiens on jäädyttänyt hänen pelinumeronsa 29 ja hänet on myös valitu Hockey Hall of Fameen. Dryden on kirjoittanut kuusi kirjaa, joista kuuluisin on The Game. Sitä pidetäänkin yhtenä tärkeimmistä jääkiekkoaiheisista kirjoista. Nykyään 69-vuotias Dryden on poliitikko, lakimies, kirjailija ja liikemies.

”Perhostyylissä seisotaan asennossa, josta on nopea pudottautua polvilleen. Perhostyylissä pyritään peittämään matalalle suuntautuvat laukaukset patjoilla sekä muu osa maalista käsillä ja vartalolla. Koska perhostyylin käyttäjät pyrkivät tekemään torjunnat sijoittumalla hyvin, itse torjunta tehdään usein passiivisesti, antaen kiekon osua suojavarusteisiin. Tarpeen vaatiessa laukaus peitetään kilpeä tai räpylää käyttäen. Tekniikasta johtuen perhostyylillä pelaavat maalivahdit joutuvat aika ajoin turvautumaan koviin venytyksiin.” (WikiPedia)

Patrick Royta pidetään Drydenin jälkeen seuraavana perhostyylin kehittäjänä.

Legendaarisia maalivahteja: osa yksi

Georges Vezina (s. 1887) pelasi koko NHL-uransa Montreal Canadiensissa, vuodesta 1910 vuoteen 1926. Hän voitti Stanley Cupin viisi kertaa. Parhaan maalivahdin palkinto Vezina Trophy on nimetty hänen mukaansa. Kun Hockey Hall of Fame avattiin vuonna 1945, Vezina valittiin sinne heti.

Hän menehtyi tuberkuloosiin 1926 ja hänen paikalleen astui joukkueen kakkosmaalivahti George Hainsworth.

George Hainsworth (s. 1895) pelasi Canadiensissa ja Leafsissa. Hänen tehtävänään oli paikata tuberkuloosiin kuollutta Georges Vezinaa Montrealissa. Hainsworth voitti Vezina Trophyn kolmesti peräkkäin ja johti Canadiensin kahdesti Stanley Cupin voittoon. Kaudella 1928–1929 hän pelasi nollapelin joka toisessa runkosarjan pelissä ja päästi keskimäärin 0,98 maalia ottelua kohden. Hainsworth myytiin Torontoon vuonna 1933 ja siellä hän auttoi joukkueen Stanley Cupin finaaliin 1935.

Hänellä on toiseksi eniten Pohjois-Amerikan ammattilaissarjoissa pelattuja nollapelejä: 104 kappaletta. Hänen edellään on vain Martin Brodeur, jolla nollapelejä on 125. Hainsworth lopetti uransa Torontossa 1936 Turk Brodan syrjäyttäessä hänet maalinsuulta ja palasi pelaamaan vielä neljä ottelua Canadiensiin. Hänet valittiin Hockey Hall of Fameen 1961.

George Hainsworth kuoli auto-onnettomuudessa 55 vuoden iässä vuonna 1950.

Walter Edward "Turk" Broda (s. 1914) pelasi koko NHL-uransa Toronto Maple Leafsissa, yhteensä 14 kautta. Hän vei joukkueensa viidesti Stanley Cup -mestaruuteen. Broda voitti Vezinan kahdesti. Vuonna 1952 Turk Broda lopetti pelaajauransa. Hän oli poissa maalin suulta osallistuakseen toiseen maailmaansotaan 1943-46. Turk on valittu Hockey Hall of Fameen vuonna 1967 ja Leafs on jäädyttänyt hänen pelinumeronsa.

Turk Broda kuoli sydänkohtaukseen 1972. 

William Ronald (Bill) Durnan (s. 1916) oli kotoisin Torontosta ja pelasi koko uransa, seitsemän kautta, Montreal Canadiensissa. Durnan pelasi erikoishanskoilla, joiden ansiosta pystyi ottamaan kiekon kumpaan käteen vain samalla pidellen mailaa toisessa kädessä. 383 runkosarjan ottelussa hän saavutti 208 voittoa ja 112 tappiota pelaten 34 nollapeliä ja päästäen keskimäärin 2,36 maalia ottelua kohden. Play off -otteluissa hänellä on 27 voittoa (joista kaksi nollapeliä) ja 12 tappiota sekä keskimäärin 2,07 päästetyn maalin keskiarvo kaikkiaan 45 pelissä. Hän sai kuusi parhaan maalivahdin palkintoa, joista ensimmäiset neljä peräjälkeen. 

Johnny Bower (s. 1924), lempinimeltään ”The China Wall, on kotoisin Saskatchewanista yhdeksänlapsisesta perheestä. Nuoruudessaan hänen perheellään ei ollut varaa jääkiekkovarusteisiin, vaan hän teki säärisuojat itse patjasta ja käytti mailana käyrää puunoksaa. Luistimet hän sai ystävältään ja kiekon paikkaa toimitti hevosen lanta.

Ukrainankanadalainen Bower, alkuperäiseltä nimeltään John Kiszkan, pelasi NHL-uransa New York Rangersissa ja Toronto Maple Leafsissa – yhteensä 15 kautta vuosina 1953-1970. Hän oli nelinkertainen Stanley Cup -mestari ja voitti kahdesti parhaan maalivahdin palkinnon Vezina Trophyn. Bower jakoi Vezinan toisen Leafs-maalivahdin Terry Sawchuckin kanssa kaudella 1964-65.

Vielä 45-vuotiaana pelannut Kiinan Muuri on listattu The Hockey Newsin sadan parhaan pelaajan joukkoon ja hänellä on oma tähti Kanadan Walk of Famella. Leafs on jäädyttänyt hänen ja Turk Brodan pelinumeron 1. Bower on nykyään 91-vuotias.

 

Unto Wiitala (s. 1925) oli 1940-luvun lopun ja 1950-luvun alun parhaita suomalaisia maalivahteja. Hän pelasi Karhu-Kissoissa ja Hämeenlinnan Tarmossa. Wiitala edusti Suomea viisi kertaa MM-kisoissa ja kerran olympialaisissa. Maaotteluita Wiitalalle kertyi yhteensä 81. SM-liigassa hän voitti hopeaa kaksi kertaa. Suomen Jääkiekkomuseo valitsi Wiitalan vuonna 1985 ensimmäisten joukossa Suomen Jääkiekkoleijonaksi.

Peliuransa jälkeen Wiitala siirtyi erotuomariksi, jossa työssä hän sai paljon arvostusta. SM-Liiga jakaa vuosittain hänen kunniakseen nimettyä palkintoa, jonka saa vuoden paras erotuomari.

Wiitala on nykyisin 91-vuotias.

Jacques Plante (s. 1929) pelasi ammattilaisena 1952-1975 NHL-seuroissa Montreal Canadiens, New York Rangers, St. Louis Blues, Toronto Maple Leafs ja Boston Bruins sekä WHA-seurassa Edmonton Oilers. Hän oli ensimmäinen maalivahti joka käytti kasvosuojusta NHL:ssa saatuaan kasvovamman vuonna 1959. Aluksi hänelle naurettiin ja häntä pidettiin pelkurina, mutta myöhemmin maskin käyttö yleistyi. Plante voitti Vezina Trophyn seitsemän kertaa, useimmin kuin kukaan muu ennen tai jälkeen. Stanley Cupin hän voitti kuudesti. Plante valittiin Hockey Hall of Fameen vuonna 1978. Montreal Canadiens on jäädyttänyt hänen pelinumeronsa 1. 

Plante kuoli syöpään vuonna 1985.

 Terry Sawchuk (s. 1929) ukrainankanadalainen maalivahti pelasi 21 kautta NHL:ssa seuroinaan Detroit Red Wings, Boston Bruins, Toronto Maple Leafs, Los Angeles Kings ja New York Rangers. Yhdessä nelikymppisen Johnny Bowerin kanssa hän voitti Vezinan kaudella 1964–65 ja johti Toronton Stanley Cup -mestaruuteen vuonna 1967. Tämän jälkeen hän siirtyi Los Angeles Kingsiin josta palasi vielä kaudeksi Detroitiin.

Sawchuk voitti mestaruuden neljä kertaa, vuosina 1952, 1954, 1955 ja 1967. Vezinankin hän voitti neljästi. Sawchuk pelasi NHL-urallaan 971 ottelua, joista voitti 447. Hän pelasi 103 nollapeliä mistä syystä hänet lasketaan yhdeksi parhaista maalivahdeista. Hän on sijalla 9 parhaana maalivahtina The Hockey News -lehden NHL-painotteisella listalla ”100 suurinta kiekkoilijaa”. Sawchuk kuoli 40-vuotiaana kesken uransa vuonna 1970 vammoihinsa tapeltuaan humalassa joukkuekaverinsa Ron Stewartin kanssa. Viimeisellä kaudellaan hän pelasi New York Rangersissa. 1971 hänet valittiin Hockey Hall of Fameen ja Detroit Red Wings jäädytti hänen numeronsa 1.

Sawchuk kärsi uransa varrella monista loukkaantumisista, mm. revenneestä välilevystä, murtuneista jänteistä ja silmävammasta. Häneen ommeltiin yhteensä yli 600 tikkiä.

 Glenn Hall (s. 1931) pelasi NHL-uransa aikana Detroit Red Wingsissä (1952-1957), Chicago Blackhawksissa (1957-1967) ja St. Louis Bluesissa (1967-1971). Lisänimen ”Mr. Goalie” saanut Hall pelasi vuosina 1955-1962 502 ottelua putkeen ilman minkään näköistä kasvosuojusta. Hän voitti Vezinan kolme kertaa ja Stanley Cupin kerran, vuonna 1961. Hall lopetti uransa selkävaivojen takia. Pelaajauransa jälkeen hän on voittanut Cupin vielä kahdesti maalivahtivalmentajana.

Mr. Goalie on nykyisin 85-vuotias.

 

Charlie Hodge (s. 1933) pelasi ensimmäisen NHL-ottelunsa Montreal Canadiensissa vuonna 1954. Hän voitti Vezinan kahdesti (yhdessä Gump Worsleyn kanssa) ja Stanley Cup-mestaruuden kuusi kertaa, tosin hän pelasi finaaliottelussa vain kerran. Vuonna 1967 lupaava maalivahti Rogatien Vachon otti hänen paikkansa eikä Hodgelle ollut enää käyttöä joukkueessa. Hän siirtyi pelaamaan Oakland Sealsiin ja jatkoi uraansa vielä Vancouver Canucksissa 60-luvun lopulla.

 

Esko Niemi (s. 1934) oli Amurista, Tampereelta kotoisin oleva maalivahti. Hän edusti peliurallaan TP-V:tä, BK:ta, Tapparaa ja Turun Palloseuraa. Niemi voitti kolme suomenmestaruutta sekä kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Huhutaan että kerran ottelussa hän olisi ottanut kiekon kiinni lippalakillaan kadotettuaan räpylänsä. Niemi edusti Suomea viisi kertaa MM-tasolla ja kerran olympialaisissa.

Vuonna 1959 hänet valittiin vuoden jääkiekkoilijaksi. Lisäksi hän pelasi jalkapalloa ja voitti TPS:n joukkueesa SM-hopeaa kaudella 1960. Valmentajana vuonna 1968 hän johti KooVee:n seurahistorian ainoaan Suomen mestaruuteen.

Esko Niemi kuoli vuonna 2013.

Tervetuloa blogiini

Tervetuloa lukemaan uutta blogiani, joka keskittyy NHL-jääkiekkoon. Olen rakastanut jääkiekkoa lapsesta saakka ja olen aina ollut kiinnostunein NHL:sta. Varhaisimmat muistikuvani jääkiekon seuraamisesta ovat 1980- ja 1990-lukujen taitteesta. Lempijoukkueeni on jo vuodesta 1993 ollut Montreal Canadiens ja lapsuuden idolini oli Patrick Roy. Noin kymmenvuotiaana aloin keräämään jääkiekkokortteja. Innostus keräilyyn hiipui yläasteelle siirtyessäni, mutta olen jatkanut keräilyä aikuisena.

Tarkoitukseni on kirjoittaa tänne paitsi ajankohtaisista tapahtumista kaukalossa, myös lajin historiasta, legendoista ja ennätyksistä. Kommentit ovat tervetulleita.

- T.